llmianna Turun Kehittäjä!

Mikä taho on mielestäsi vaikuttanut positiivisesti Turun kehittämiseen? Kuka on onnistunut luovalla tavalla selättämään koronan aiheuttamat toimintaympäristön muutokset? On aika löytää se henkilö, yritys tai teko, joka on ansioitunut uudenlaisen ajattelun saralla ja merkittävällä tavalla lisännyt yhteistyötä Turun talousalueella: Nyt haetaan Turun Kehittäjää 2021.  

Turun Kehittäjä on Turun Nuorkauppakamarin vuodesta 1988 jakama arvostettu tunnustus. Se myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle, yhteisölle tai teolle, joka on merkittävällä tavalla lisännyt elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä ja vaikuttanut positiivisella tavalla Turun kehittämiseen. Vuonna 2021 palkitaan kehittäjä, joka on ansioitunut uudenlaisen ajattelun, luovuuden ja innovatiivisuuden saralla erityisesti korona-pandemian aiheuttamat poikkeukselliset olot huomioiden.

Kuka voi antaa ehdotuksen?

Haastamme kaikki kaupunkilaiset ja alueen toimijat mukaan ilmiantamaan Turun Kehittäjä. Tänä vuonna haluamme ensimmäistä kertaa tarjota kaikille mahdollisuuden ehdottaa tahoa, joka on ansainnut Turun Kehittäjä -tunnustuksen. Voit joko ilmiantaa itse itsesi tai toisen potentiaalisen ehdokkaan mukaan kilpailuun. Nyt on aika nostaa esiin positiivisia tekoja ja tekijöitä vallitsevissa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Kampanja-aika

Kampanja-aika on 16.9 – 15.10. Kaikista saaduista ehdotuksista voittajan valitsee raati, johon kuuluvat pormestari Minna Arve, Turun Kauppakamarin toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo, Turun yliopiston rehtori Jukka Kola sekä Turun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Arto Puolimatka. Valinta tullaan julkistamaan palkinnonjakotilaisuudessa 18.11.

Ilmianna Turun Kehittäjä tästä

Voittajat kautta aikojen

Turun Kehittäjä -palkinto on aiempina vuosina myönnetty seuraaville tahoille:

1988 Juhani Lundén
1989 Erkki Soini
1990 Heikki Löyttyniemi
1991 Martin Saarikangas
1992 Tielaitos
1993 Biotie
1994 TPS-jääkiekko
1995 Pro Laituri
1996 Pidä Saaristo Siistinä
1997 Hesburger
1998 Hansaprint
1999 Keskiajan Turku
2000 Caribia
2001 Ville Itälä
2002 Benito Casagrande
2003 Port Committee of the Cutty Sark Tall Ships´ Race 2003 Turku
2004 Turun kauppakorkeakoulu / yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus
2005 Lentävä hollantilainen -ooppera
2006 Aker Yards
2007 Oy Lundén Ab Jalostaja
2008 Football Club International Turku ry
2009 Turun Osuuskauppa
2010 Urpo “Upi” Ylönen
2011 HKScan Oyj
2012 Turun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011
2013 Linnateatteri
2014 Varsinais-Suomen elokuvakomissio
2015 Bayer Oy
2016 Meyer Turku Oy
2017 Valmet Automotive
2018 Ruisrock
2019 Turun yliopiston diplomi-insinööri koulutus
2020 Visit Turku