Huhtikuun pop-up-liiketilat haettavissa ensi viikolla

Turun Nuorkauppakamarin Pop-up Turku -hanke on ollut onnistuneesti mukana elävöittämässä Turun keskustan aluetta nyt jo vuoden ajan. Hankkeen tarkoituksena on antaa yrittäjille ja yhteisöille konkreettista vipuvoimaa yritystoiminnan käynnistämiseksi. Tähän mennessä hankkeessa on ollut mukana yli 70 eritoimijaa ja halukkaita tiloihin olisi ollut reilusti enemmän. Onneksi huhtikuu tuo tullessaan jälleen uuden vilkkaan Pop-up Turku -pyrähdyksen!

Vuoden aikana Turun ydinkeskustassa on tapahtunut hyvää kehitystä. Monet hankkeessakin mukana olleet tyhjät liikehuoneistot ovat nyt saaneet vakituisia vuokralaisia. Tänä vuonna Pop-up Turku -hanke esittelee Pop-up Garden -konseptin, jossa yhdistetään useita toimijoita saman katon alle. Samassa liiketilassa saattaa yhden viikon aikana toimia useita erilaisia yrityksiä ja yhteisöjä.

– Turun Nuorkauppakamarin Joonas Suominen kertoo Pop-up Gardenin olevan keino tuoda pieniä ja keskisuuria yrityksiä yhteen ja näin luoda yhä toimivampi ja ketterämpi konsepti pop-up-yrittämisen ympärille. Viime vuoden kokemusten perusteella etenkin pienten yritysten on mahdollista saada merkittävää tukea toisiltaan. Tila antaa myös toimijoille erinomaiset mahdollisuuden yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa. Miksei jopa hankkeen jälkeenkin?

Hankkeessa yritykset ja yhteisöt voivat hakea liiketilaa pop-up-käyttöön 1-7 päivän ajaksi ilman vuokrakustannuksia. Tilaa voi hakea sähköisen hakulomakkeen avulla, joka avautuu ensi maanantaina 21.3.2016 osoitteessa www.popupturku.com. Sivuilla voi tutustua tarkemmin tämän vuoden liiketiloihin, sekä esimerkiksi viime vuoden pop-up-yrittäjiin.

Tämän kevään Pop-up Turku pyörähtää käyntiin 18.4.2016 ja kestää noin kuusi viikkoa.

Miten haen liiketilaa?

  1. Yritys / yhteisö täyttää sähköisen hakulomakkeen haluamastaan tilasta osoitteessa www.popupturku.com. Sähköinen lomake avautuu ensi maanantaina 21.3.2016
  2. Liiketilaryhmä käsittelee hakemuksen yhdessä liiketilan omistajan kanssa
  3. Mahdollisuuksien mukaan, liiketila luovutetaan 1-7 päiväksi yrityksen / yhteisön käyttöön
  4. Yritys / yhteisö tekee sopimuksen liiketilan käytöstä

Lisätietoja antaa:
Joonas Suominen
Turun Nuorkauppakamari / Pop-up Turku
+358 400 782838
joonas@joonassuominen.fi